Tohtoriopinnot

Pauliina työstää parhaillaan jatko-opintoja (taiteellinen tohtorintutkinto, MuTri-tohtorikoulu, Sibelius-Akatemia) aiheesta "Jooseppi Pohjolan kantele: tyyli, tekniikka ja taiteellinen tutkimus". Hän tutkii keskisuomalaisen Jooseppi Pohjolan 1800-luvun lopulla kehittämää kantelemallia, jota perinteisesti soitettiin puutikun avulla. Kyseinen, yli 100 vuotta vanha soittoperinne lähes katosi, mutta elää nyt uutta nousukauttaan. Soivassa tutkimuksessaan Syrjälä perehtyy Jooseppi Pohjolan kanteleella soitettuun perinnemusiikkiin ja sekä etsii soittimelle täysin uusia ilmaisukeinoja. Työ koostuu viidestä konsertista sekä kirjallisesta osuudesta. Konsertteja on ollut kaksi, seuraava tulee olemaan syksyllä 2015. 

1. Tohtorintutkintokonsertti: Lunkula  

lunkula_kuva_uusin_.pngMusiikkitalo, Camerata 1.10.2013        

”Lunkulansaari. Se sijaitsee Laatokassa.”          

”Sinä olit kanteleensoittaja. Tiedätkö, Isänisä? Minäkin olen kanteleensoittaja ja toivon saavani kanteleen elämään, kuten Sinun soittoasi aikanaan kuvailtiin”.

Lunkula on soolokonsertti, jonka inspiraationa ovat soittajan rajakarjalaiset sukujuuret Laatokan Lunkulansaaresta. Pauliina Syrjälä maustaa sävellyksiään tarinankerronnalla: evakkoisältä kuullut tarinat heräävät henkiin ja kuulija pääsee matkalle konsertin mielenmaisemaan.

Syrjälän isänisä oli rajakarjalainen vanhan soittoperinteen kanteleensoittaja. Modernina nykypolven muusikkona Syrjälää on kiehtonut ajatus sukupolvien ketjusta, jossa kantele siirtyy eteenpäin, mutta musiikki muuttaa muotoaan. 

Lunkulaa on esitetty myös Joensuussa, Enossa, Rautalammilla, Kaustisella ja Sommelo-festivaaleilla Kuhmossa. Esitykset jatkuvat. 

Lunkulasta sanottua: 

”…Pauliina Syrjälä kertoi Lunkula-teoksensa teatraalisessa monologissa edesmenneen isänisänsä elämästä Laatokan Karjalassa. Oli kirkonkellojen kilkatusta, Laatokan hurjia sampi-vonkaleita ja evakkoreissun mystinen hävittäjälentokone – siis monenlaisia tarinoita ja niiden väliin Syrjälän herkän huumaavaa musiikkia. Paljon kuultiin minimalistisen toisteista, hypnoottista musiikkia. Suorastaan punkmainen äänen ja vimman profaanius saattoi Syrjälän käsissä miltei hetkessä vaihtua Arvo Pärt –tyyliseen äänilläkilvoitteluun”.

Jyri Ojala, Karjalainen 10.9.2013

2. Tohtorintutkintokonsertti: 

Hienohelma ja Hyppivä puuhevonen - rouheaa perinnemusiikkia kanteleilla

Musiikkitalo, Camerata 26.9.2014          dsc_0761.jpg

Konsertissa kuultiin arkistoista kaivettua rouheaa musiikkia sopivasti omilla mausteilla sävytettynä: perinnesoittajien persoonalliset tyylipiirteet ja tämän päivän muusikot kohtasivat. 

Syrjälän soolojen lisäksi esiintyi kolme eri kokoonpanoa: tikulla soittoon keskittynyt Sytyke-yhtye, duo Maija Kauhanen & Pauliina Syrjälä sekä Sytyke & Pohjola. Konsertissa kuultiin siis myös tikulla soiton massiivista yhteissointia, kun Sytyke ja kolmen miehen muodostama Pohjola-trio yhdistivät rivinsä. Pohjolan jäsenet ovat soitintutkija-mestaripelimanni Kari Dahlblom, soitinrakentajamestari ja musiikin tohtori Rauno Nieminen, sekä kanteletaiteilija, musiikin tohtori Timo Väänänen.

Konsertin punaisena lankana kulki vanha polkkasävelmä Hienohelma, josta esitettiin eri soittajien versioita. Lavalla nähtiin myös soiton tahdissa hyppivä puuhevonen Reima, jonka on valmistanut Rauno Nieminen. 

Katso video: Polkkaa Sytykkeen malliin: https://www.youtube.com/watch?v=EOtt1br9kJw

dsc_0861.jpg